Olen laulanut koko ikäni. Muistan jo päiväkodin joulujuhlissa esiintyneeni yksin yleisön edessä. Musiikkiluokan kuorojen jälkeen päädyin opiskelemaan klassista laulua musiikkiopistoon ja yksityisestikin. Minua pyydettiin laulamaan tuttujen ja vähän tuntemattomimpienkin perhejuhliin, ja myös viihdekuoroharrastus vei mukanaan. En silti koskaan ajatellut musiikista itselleni ammattia.
Kouluttauduin merkonomiksi ja työskentelin 15 vuotta erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä, minkä jälkeen ryhdyin myyntineuvottelijaksi ja myöhemmin yrittäjäksi myyntialalle. Ohessa tein myös henkilökohtaisen avustajan töitä.
Vuonna 2016 työelämä kävi liian raskaaksi yhdessä kroonisen migreenin kanssa, ja tein vaikean päätöksen. Lopetin yritystoimintani ja aloin miettiä klassista kysymystä: “Mikä minusta tulee isona?” Eräs ihminen esitti silloin ratkaisevan kysymyksen: “Mitä tekisit, jos voisit tehdä, mitä haluat?” Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä: “Laulaisin!”
Koin kuitenkin, että en ymmärtänyt musiikkialasta tarpeeksi. Niinpä hain ja pääsin Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan Musiikkituotannon ammattitutkintoa manageroinnin osaamisalalle. Opiskelun aikana julkaisin kaksi singleä. Koulussa kohtasin huippuopettajien lisäksi taitavia lauluntekijöitä ja tuottajia, joiden kanssa saan edelleen tehdä yhteistyötä. Valmistumiseni jälkeen ‘lanseerasin’ taiteilijanimeni – Mari Anela – vuoden 2020 tammikuussa. Sen jälkeen olen julkaissut kaksi singleä lisää.
Tiedän hyvin, miltä tuntuu, kun yrittää selvittää musiikkialan ihmeellisyyksiä keikkajärjestelyistä sekä teosto- ja gramex-asioista Spotify-julkaisemiseen ja mediatiedotteen laatimiseen. Nuo ‘polut’ olen tallannut läpi. Toivon, että voin auttaa nyt sinua niin, että oman ‘musiikkikatusi’ kulkeminen olisi helpompaa.
Musiikkikadun Mari
Musiikkikatu käyttää evästeitä parantaakseen käyttäjäkokemusta. Klikkaamalla Ok hyväksyt evästeiden käytön.
Välttämättömät evästeet pitää hyväksyä aina, jotta voimme tallentaa valitsemasi evästeasetukset.
Jos et hyväksy välttämättömiä evästeitä, emme voi tallentaa valitsemiasi evästeasetuksia. Tällöin joudut hyväksymään evästeet tai kieltämään ne joka kerta, kun vierailet Musiikkikadulla.
Musiikkikatu käyttää mm. Matomoa keräämään tietoa kävijämääristä ja suosituimmista sivuista. Tämä tieto on anonyymiä eli emme voi tunnistaa yksittäisiä kävijöitä. Facebook-pikselillä voimme tarvittaessa mainostaa sivuillamme käyneille. Uutiskirjeen lukijan sivukäyntien näkeminen tilastoista auttaa meitä kehittämään uutiskirjeen sisältöä.
Tällaisten evästeiden hyväksyminen auttaa meitä mm. kehittämään sisältöämme edelleen juuri kävijöiden mieltymyksen mukaiseksi ja markkinoimaan niille, jotka ovat kiinnostuneita sisällöstämme.
Hyväksythän välttämättömät evästeet ensin, niin voimme tallentaa tämän evästeasetuksesi.
Lisätietoa Tietosuojaselosteessa