Osaamisensa myyminen ei ole yleensä helppoa ennen kuin siitä on tehnyt itselleen rutiinia. Ota siis mahdollisimman usein yhteyttä eri keikkapaikkoihin ja/tai tapahtumanjärjestäjiin. Mitä enemmän yhteyksiä otat, sen helpommaksi uudet yhteydenotot tulevat.
Pyri siihen, että pääset henkilökohtaisesti keskustelemaan sinulle ennestään tuntemattoman tapahtumanjärjestäjän kanssa esim. puhelimessa tai, jos välimatka antaa myöden, käymällä paikan päällä.
Kun ehdotat itseäsi esiintyjäksi, mieti miten keikan järjestäjä esiintymisestäsi hyötyy tai miten voisit auttaa häntä. Pidä tämä mielessäsi samalla, kun esittelet itseäsi ja osaamistasi. Jos pyrit saamaan keikan esimerkiksi ravintolaan, voit kertoa, että sinulla on faneja, jotka tulevat seuraamaan keikkaa. Näin autat ravintolaa saamaan asiakkaita.
Muista keskustelussa ensisijaisesti kysellä ja kuunnella, mitä tarpeita tapahtumanjärjestäjällä on, ja kerro, miten voit näihin tarpeisiin vastata. Jos tuntuu, että et olekaan oikeanlainen esiintyjä kyseiseen tapahtumaan/paikkaan, voit kertoa senkin. Tapahtumien järjestäjät varmasti arvostavat sitä, että tiedät, mitä sinulla on tarjota ja, millaiseen paikkaan oma ohjelmistosi sopii.
Hyvä aihe ja tärkeitä huomioita! Tähän vois lisätä erilaiset open stage klubit ja tapahtumat, joita on ainakin pääkaupunkiseudulla paljon. Toinen mikä kannattaa on esim yhteiskeikkojen järkkäminen. Mitä useampi yhtye/artisti sitä enemmän yleisöä ja asiakkaita baarille tai keikkapaikalle. Lisäksi oman setin ei tarvitse täyttää koko iltaa ja voi saada jop auusia faneja muita artisteja kunteemaan tulleista. Kaikki hyötyy winwin.